Rajua riippuvuutta vintageen

23/05/2013 § Jätä kommentti

Myönnän. Olen hetkeksi unohtanut teidät – jopa omat harrastukseni. Mutta syy on erityisen hyvä. Olen ihastunut.

Tai sitten vakavasti sairas, sillä en enää millään malta olla viettämättä pieniä tai pidempiäkin, jopa tunteja kestäviä hetkiä uuden ystäväni kanssa.

Screen Shot 2013-05-23 at 9.41.25 AM

(etsy.com)

Pahimmillaan saatan tuijottaa uutta tuttavuuttani tunteja. Enkä taida saada tarpeekseni. Se vie minut vintagetaivaaseen, josta en osannut edes uneksia. Ihastukseni kohde on tietysti Etsy.com, tuo  yli 12 miljoonan käsityön, vintagetavaran ja designidean verkkoparatiisi.

Olen kierrellyt huutokaupoissa, kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla pienen ikäni. Äitini pitää yhä antiikkikauppaa kotipaikkakunnalla, jonka hyllyiltä löytyy klassikkoesineiden lisäksi aarteita talonpoikaisesineistön kummallisista koukuista ja pihdeistä sota-ajan kaasunaamareihin – ja jopa viime vuosisadalla kuivatettuun vyötiäiskäsilaukkuun (!). Voisi siis kuvitella, että melko paljon kaikenlaista kaunista ja kummallista olen nähnyt. Ja nimenomaan olisin nähnyt sitä jo RIITTÄVÄSTI.

Mutta ehei. Vasta Etsy on kaivanut minusta esiin paheellisen vintagevisualistin ja verkkoaddiktin, joka joutuu kamppailemaan, ettei jokainen vapaa hetki täyttyisi hämmentävän kiehtovien esineiden etsiskelyllä Etsyn syövereistä.

Katsokaa vaikka tätä Olive and Fracesin valkoista puhelinta. Eikö ole söötti?

Screen Shot 2013-05-20 at 1.03.08 PM(etsy.com)

Tai Fishtail45:n kaupan kierrätystavarasta tehtyä lamppua.

etsy6

Löysimme Etsyn kanssa toisemme jo aiemmin. Yhteinen tarinamme on edennyt nopeasti pienistä vaivattomista koruostoksista vakavammalle tasolle. Jos tämä olisi oikea parisuhde, uskoisin uuden kumppanini olevan vähintäänkin pelästynyt. Ainakin oma aviomieheni alkaa jo olla. Niin pahasti olen addiktoitunut ihastelemaan Etsyn kauniita tavaroita, kun läppärin saan eteeni.

Elän ihastumisen ensihuumaa. Perheemme talouden pelastaa vain tykkäystoiminto, sillä kaikkea ei tietenkään tarvi, eikä missään nimessä kannata ostaa. Olen kuukaudessa tykännyt jo yli 3000 kaunottaresta, mutta ostanut vasta 10 korua.(Jotka siis ovat sekä helppoja toimittaa että ostoksina kukkaronkestäviä).

Vyötiäislaukkuja Etsystä löytyy muutamia, mutta myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista kuten karsastava pandakello, pelottava zombie-vatsastapuhujanukke ja  venäläinen MIG-lentäjän kypärä.

Soviet vintagen Neukkulan retrolelut istuvat näyttelyesineiksi, vaikka sille lastenhuoneen avohyllylle, jonne pienet kädet eivät yllä.

Screen Shot 2013-05-20 at 3.24.56 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.25.16 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.25.36 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.26.05 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.26.21 PM(etsy.com)

Rue Des Louves tarjoilee romanttista ranskalaista vintage-esineistöä.

Screen Shot 2013-05-20 at 3.34.06 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.34.18 PMScreen Shot 2013-05-20 at 3.35.01 PMScreen Shot 2013-05-20 at 3.35.26 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.35.40 PMScreen Shot 2013-05-20 at 3.36.08 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.36.26 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.36.37 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.36.48 PM Screen Shot 2013-05-20 at 3.37.01 PM(etsy.com)

Whitepepperin valikoima kylpee iloisissa väreissä.

etsy1

(etsy.com)

The Curious Case Shop myy mm. vanhoja laitteita. Osa toimii oikeasti. Osa pikemmin vain koristeina.

etsy2(etsy.com)

VintageLookscom-kaupan suosikkini on futuristinen vintagetelkkari.

etsy5

(etsy.com)

The little biker -kaupan tarjontaa kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään hauskojen esittelykuvien vuoksi.

etsy3

(etsy.com)

Retorinen klassikko

16/05/2013 § Jätä kommentti

”Tuleva klassikko”, kommentoi eräs tuttavani nähdessään tämän tuoreen valasimen. Uskotaan uskotaan. Ehkäpä voisi ollakin, mutta miksi?

Screen Shot 2013-05-16 at 12.15.30 PM

Joanna Laajiston uusi Edit lamp on suomalaisen simppeli ja nykyaikaisen rento, mutta silti kurinalaisen linjakas kuin vanhat suutarinlamput. Se herättää  huomion, mutta samalla sulautuu vaaleaan skandinaaviseen niukkuuteen. Varjostimen kulma on jyrkkä, mutta lyhyt. Värimaailma on hillitty. Vaatimattoman varjostimen lippa sojottaa ylpeänä, vaikka itsessään valo ei koskaan yllä yhdenkään huoneen ykkösvalaisimeksi.

On se sitten ikä, omaperäisyys, käytännöllisyys, levinneisyys, hämmentävä taidokkuus tai jokin määrittelemättömissä oleva esteettinen voima – tuskin kukaan pystyy antamaan klassikko-termille kaikissa tilanteissa kattavaa selitystä.

Onko Edit lamp ihan oikea klassikko? Onko  sinun päässäsi asustavan klassikon oltava klassikko myös minun päässäni? Saako uutta tuttavaa ihan ensimmäisellä kerralla edes kutsua klassikoksi – vai loukkaatko kommentillasi kaikkia suuria suunnittelijoita, Finlandia-hymniä, Aalto-vaaseja ja tasaraitaa?

Screen Shot 2013-05-16 at 12.15.14 PM

Screen Shot 2013-05-16 at 12.15.21 PM

(joannalaajisto.com)

Minusta klassikko-sanaa saa käyttää yhtä rohkeasti kuin ystäväni uskalsi. Klassikko ei ole vain löyhäsävyinen substantiivi vaan peruskehua voimakkaampi adjektiivi. Sana, joka sitouttaa sanojansa määrittelemään myös tulevaisuuden tuntemuksensa asiasta tai esineestä, johon hän sanan kohdistaa.

Klassikko on suomalaisen superlatiivi jollekin ällistyttävän hienolle, jolle haluamme pidempiaikaista luottamusta ja kunnioitusta osoittaa. Klassikko-termi tekee myös esineen luojasta vähän tavistallaajaa suuremman ihmisen. Sellaisen, joka on saanut ahaa-elämyksensä ymmärrettävään tai vähintään hätkähdyttävään muotoon.

Wikipedian mukaan klassikko on arvostettu ja esimerkillinen teos miltä tahansa taiteen tai tieteen alueelta. Klassikko kantaa asenteita, arvostuksia ja maailmankatsomuksellisia periaatteita. Klassikoksi nouseminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi aina pitkän ajan kulumista, eikä sitä, että lamppu killuisi ennen korkeaa klassikko-titteliään kantavana patrioottisena statussymbolina jokaisessa suomalaiskodissa.

Lasipalloa minulla ei ole, enkä siis osaa ennustaa kasvaako Laajiston lampusta klassikko – tai onko se ihan oikeasti sellainen jo syntyessään. Jotain kivaa Edit lamppu saa kuitenkin minussa aikaan kaikessa yksinkertaisuudessaan ja skandinaavisessa kurinalaisuudessaan. Hieno ja niin sopiva vaatimattomalle, superlatiiveja pelkäävälle sisutuksellemme.

Vähemmän on enemmän.

Screen Shot 2013-05-16 at 12.14.47 PM

(joannalaajisto.com)

Kesä keskellä Pariisia

09/05/2013 § 2 kommenttia

Tuliko ostettua lennot Pariisiin?

Jos tuli, ilahduta itseäsi vierailemalla kooltaan pienessä, mutta tunnemaailmaltaan suuressa Colonel-liikkeessä, muutaman sadan metrin päässä Gare du Nordista (14 Avenue Richerand).

Screen Shot 2013-05-05 at 9.19.22 AM

Liikkeestä löytyy mm. Hayn sekä Isabelle Gilles’n ja Yann Poncelet’n suunnittelemia ihastuttavan moderneja huonekaluja ja sisustustuotteita. Jännät väriyhdistelmät ja raikkaat liukuvärit ovat kesäisiä kuin koivujen välissä kiikkuva kirjava riippumatto tai liplattavilla laineilla nykivät ongen koho.

Screen Shot 2013-05-05 at 9.13.12 AM

Oma suosikkini on ehdottomasti harmaa-pinkki viltti. Myös Gilles’n ja Poncelet’n  lamppusarjat ovat hauskoja –  ja tietenkin ylläolevan kuvan pöydällä kontrastina tervehtivä Hayn kulmikas Kaleido-vatikokoelma, jota olen himoinnut koko kevään. Pitäisiköhän se jo ostaa, kun aina osuu silmään.

Colonel on kuin herttainen pikkukeidas kesken suurkaupungin ostosreissun. Käy hengähtämässä, tai hengästymässä, jos käyt huudeilla!

Screen Shot 2013-05-05 at 9.11.29 AMScreen Shot 2013-05-05 at 9.13.38 AM Screen Shot 2013-05-05 at 9.14.00 AM Screen Shot 2013-05-05 at 9.17.52 AM Screen Shot 2013-05-05 at 9.19.03 AM(moncolonel.fr)