Kierrätyskeisarin vanhat vaatteet
24/05/2013 § Jätä kommentti
Nyt on aika tyhjentää vaatekaapin pölyyntyneimmät henkarit ja tehdä turhasta tarpeellista.
(Miriam Zinkin Light MI -kattokruunu. Via get-mi.com)
Puistot, kadut ja naapurustot muuttuvat jälleen huomenna isoiksi kirppiksiksi. Vastuullisen kaupunkikulttuurin pohjalle rakentunut Siivouspäivä haluaa näyttää, että kierrättäminen on helppoa. Kuka tahansa voi myydä tavaroita ja kuka tahansa niihin käyttää killinkeitään. Yksilötasolla tämä tarkoittaa tietenkin komerojen siivousta ja kerran tuotetun tavaran kiertämään laittamista – tai sitten peruskirppistä mahtavampia löytöjä.
Enimmäkseen ihmiset myyvät Siivouspäivänä vanhoja vaatteitaan. Jos ne eivät mene päivän aikana kaupaksi, ne voi toimittaa keskitetyissä kierrätyspisteissä eteenpäin. Mutta miten kalsarinsa, urheilusukkansa ja verkkopaitansa kierrättävät sellaiset boheemit, joiden peukalo pysyy ihan ammatikseen muualla kuin keskellä kämmentä.
Yllä killuvia Marcella Foshin vaatelamppuja ei kannata kokeilla kotona, koska vain oikein tehtynä ne ovat paloturvallisia.
Moni ei varmaan pystyisi elämään israelilaisen Shiker Kerenin kanssa. Hänen kodissaan vanhat sukat saavat lojua lattialla luvan kanssa yhteen nidottuna mattona. Idea toki sopii loistavasti pyykissä orvoksi jääneille sukkaparoille, mutta mihin kotiin tällainen matonparsi sopii on sitten toinen juttu.
Tejo Remyn Droogille tehtailemaan riepunojatuoliin tarvitaan viisitoista kassillista vanhoja vaatteita. Lopputulos on tukeva ja hauska nojatuoli, jolla on hiuksia nostattava yli 3000 euron hinta(!).
Korealainen Jongho Park kääri vanhat vaatteensa rullalle tukevaksi jakkaraksi.
Miss Rio -rahi on tehty varvastossujen muovisista kiinnikenaruista. Tälle rahille kannattaa laskea vain jalkansa. Toteutus näyttää hauskalta, mutta on vaikea uskoa, että kovat narut tuntuvat yhtä mukavilta takapuolessa.
Tom Pricen sulatetuista fleece-vaatteista tehty mukavuuslaitos sopii suurpiiirteisen siivojan kotiin.
Tobias Juretzek on tiivistänyt käyttämättömät vaatejämät komeiksi Rememberme-tuoleiksi. Rakenteesta erottuvat helposti vanhat lempifarkut ja bändipaidat.
Ruotsalaisen Maria Westerbergin maailmalla positiivisesti vastaanotettuun T-paitatuolin rakentamiseen kuluu 40 paitaa.
Westerbegin käsialaa ovat myös mm. Indiskalle tehty kierrätyskangassermi ja silkkisiin kravatteihin kietoutunut massiivinen donitsityyny.
Volksware-suunnittelijat ompelivat vaatekasan yhdeksi jättiläismäiseksi matoksi. He halusivat näyttää, että kirppiksille kelpaamattomat vanhat rievutkin ovat vielä käyttökelpoisia – ainakin jalkojen alla.
Tai yhäkö nurkissa lojuu ilmansa pihalle päästäneitä vappupalloja. Ota neula ja tee Pini Leibovichit!
Komea nojatuoli on osa Tel Avivissa toimivan teollisen muotoilijan näyttävää Happy Material -tuolisarjaa.
ps. Voit lähettää vaatteesi hyvälle, lähialueella asuvalle kierrätystaiteilijalle tai -taitelijakollektiiville. Silloin voi syntyä hienoja juttuja kuten Derick Melanderilta.
pss. Tai mitä jos tekisi jotain ihan itse? Jos kaapistasi löytyy virttyneitä T-paitoja, reikäisiä lakanoita, ratkenneita farkkuja tai elämää nähneitä verhoja – tai jotain muutan matonkudemateriaalia, hanki iso virkkuukoukku ja virkkaa niistä matto esim. Kalliolla kukkulalla -blogin ohjeilla.
Kesän viihde kiertoon
20/09/2012 § Jätä kommentti
Erilaisia lehtiä tuntuu kertyvän erityisesti kesäisin joka nurkkaan. Niitä säästää aikansa, kunnes huomaa, että samojen juttujen toistuva lukeminen ei enää jaksa kiinnostaa. Sitten ne haudataan paperiroskikseen. Muttei välttämättä.
Lehdet voi kierrättää muullakin tapaa. Kesäpiknikeille ostetuista lehdistä voi pienellä vaivalla kyhätä kauniin huonekalun.
Taita kuusi paksua lehteä kukan malliin pyoreälle alustalle. Taitoskohdat kannattaa kiinnittää esimerkiksi nitomalla. Lopuksi asettelet päälle samankokoisen lasilevyn.
Ilme muuttuu sen mukaan, mitä lehtiä on tullut luettua. Toisilla kuvat muistuttavat kesän surffireissusta, toisilla pastellisista sisustuslehdistä. Joku saattaa omistaa teokselle kaikki parhaat puutarhalehtensä. Näppärää.
Lehtiä voi kierrättää sisustuksessa monella tapaa. Michael Young teki omastaan hieman korkeamman.
Voit itse rullata sanomista penkinkin kuten David Stovell.
Merryn Haines-Gadd luottaa kehittyneeseen kukkamalliin.
Kotoilu ja kikkailu voi olla toki joillekin vaikeaa. Jos ehti lehden muotoilemisesta mennä jo sormi suuhun, niin useat suunnittelijat myyvät näitä lisäksi valmiina teoksina.
Ja aina voi turvautua Ampliefierin Stack Chairin simppeliin malliin. Tämä sopii vaikka eteiseen Hesarien ja muiden lehtien säilytyspaikaksi. Liimaat vain tuolin selkämystarran seinään ja voila, designtuolisi on valmis.
Hintelän legosukupolven pelastus
01/04/2012 § Jätä kommentti
Viime muutossa saimme hartaan toiveen kavereiltamme. Älkää, pliis, muuttako vähään aikaan.
Syynä oli toista sataa kiloa painava antiikkikaappi, jonka kantamiseen tarvitaan neljä miestä. Muuttotyötä hankaloittaa lisäksi kalusteen suuri koko ja kulmikas muoto. Kaapista on hankala saada otetta.
Onko kevyitä huonekaluja olemassakaan, jos ei halua koskea höttövanerisiin kauhistuksiin? Miten muuttaa pullamössöhintelä sukupolvi?
Vastaus on Bloxes. Bloxes on pahvia ja se kootaan itse ja siitä saa rakennetuksia vaikka mitä.
(Uteliaille tiedoksi, että nimi tulee yhtälöstä Boxes+Blocks= Bloxes).
Aikuisiän legoihme!
Italialaisen Marameo Design’in Bloxes-kuutioiden materiaali on kevyt ja muoto mahtipontisen symmetrinen. Jännittävästä moduulista voi tehdä melkeinpä minkä huonekalun tahansa. Lampun, sohvan, kaapin, työpöydän.
Jopa väliseinän!
Parhaiten Bloxes-kuutiot toimivat väliaikaisina ratkaisuina toimistoissa ja työtiloissa joko väliseininä, kalusteina tai puhtaina taideteoksina. Kuutioista saa helposti rakennettua näyttäviä torneja ja puolikkaita jättikuutioita, pöytiä ja sermejä. Tai oikeastaan ihan mitä vaan keksii. Ne pysyvät hyvin pystyssä ja rakenne on tukeva.
Nykyajan hektisyys on saanut sisustamisen syklinkin nopeutumaan, joten pahvinen kaluste sopii kotiin siinä kuin tammiset puusepäntyönä tehdyt kaapitkin. Ei tämä vanerihöttöjä huonompi materiaali ole. Lisäksi veistoksellisuus istuu moderniin kotiin loistavasti.
– Ja kun kyllästyt, pääset näistä huonekaluista eroon helposti ja luontoystävällisesti. Etsit vain lähimmän pahvikeräysastian.
Hankkia näitä komistuksia saa Ulaolan nettikaupasta.
Opiskeluaikana roudattiin isän pakettiautolla peräti 16 kertaa kamojani ympäri Suomea. Bloxes-kalusto olisi ollut varmaan ainakin isäni mieleen. Hintakin on opiskelijaystävällinen, sillä yksi pikkukuutio maksaa vain muutaman hassun euron.
Mitenköhän Bloxesit kestävät punaviiniläikkiä?
* * *
Katso bloxes-käyttöideoita mm. bloxes.com. tai Redecoration.gr.