Kömpelön neliografiikan paluu

21/04/2012 § Jätä kommentti

Mitä tapahtuu oikeasti, jos katsoo kuvaputkitelevisiota viiden sentin päästä?

Ehkä tätä.

Kaikki  kuvaputkiajan lapset tutustuivat pikseleihin jo ennen  tietokoneita. Eikä ne silmät ihan kieroon menneet, vaikka peloteltiin. Commodorekaudella pikselikuvitus sai uusia merkityksiä pacmaneista. Jopa Teksti-TV uskoo yhä yksiulotteiseen kuutiografiikkaan. Tai matopeli.
Niin simppeliä, mutta niin kömpelöä.
2000-luvulla, kuvakäsittelyn ja laitteiden kehityttyä kulmikkaasta muodosta tuli virhe. Käyttäjää turhauttava, laitteen vanhuudesta, suunnittelijan osaamattomuudesta tai teknologian huonosta toistosta kertova muoto, joka sai hermot kiehumaan. Pikselistä tuli jälkeenjääneisyyden ehdoton vertauskuva. Inhottu ystävä. Kaiken piti olla tarkkaa ja pikselit kadotettuna.
Nyt se on taas löydetty!
Nendon K%-kokoelmaan kuuluvat, johtavan suunnittelijan Oki Saton tyylipuhtaat kattolamput eivät ole poikkeus. Pikselit kiehtovat.
Koko audiovisuaalisen kuvan ydin nostetaan jälleen sen ansaitsemalleen paikalle. Nuorin designsukupolvi kokeilee, testaa ja huomaa, että huonolaatuisuuden ja virheellisyyden perikuva,  tuo kulmikas, käsittelemätön muoto onkin on värikavalkaadin ja yksinkertaistamisen hienoin ainesosa!

Syvin rakkaus on syttynyt Christian Zuzunagalla. Hän on laajentanut pikseliajatuksen kankaalle. Ja se, mikä on ruudulla virhe on tekstiilissä mitä hedelmällisin idea.

Zuzunaga suunnitteli pikselisohvan olleessaan vielä opiskelija. Kirjava kokeilu myytiin saman tien italialaisen huonekaluyrityksen Moroson kokoelmiin.

Saman herran tyynykokelma vasta paljastaakin, miten virheessä syntynyt kuvaruudun pikselikuvio synnyttää mitä upeampia väriyhdistelmiä.

Onkohan nämä tyynyliinat tehty kotialbumin huonosti käsitellyistä kuvista? Materiaalia taitaa ainakin löytyä vähän joka kodista. Ja väriyhdistelmiä tällaisille tyynyille on satojatuhansia.

(dluks.dk)

Pikselit tekevät pinnasta kurinalaisen graafisen elämyksen, jota tekstiili pehmentää.

(mocoloco.com)

Mutta, mutta!

Onhan tämä nähty ennen kuvaputkitelevisioitakin. Kun oikeat väriyhsitelmät ja tarpeeksi pieni pikselikoko löytyy, värin ja muodon marssi alkaa muistuttaa isoäidin ristipistotöitä. Pyörä on keksitty taas uudelleen.

(lifestylezer.com)

Kun siirrytään maanläheisimmistä väreistä kirjavampiin,  mummon kammarin koristekirjailu muuttuu vähitellen ysärimäiseksi hipsterityyliksi.

 

(lifestylezer.com)

Zuzunagan  värit ja muodot vilisevät silmissä, mutta yksittäin tällainen komeus voi kruunata harmaimman arjen.

Jos kirjavuus pelottaa, näillä muodoilla voi toki aina ottaa askeleen myös kohti tylsyyttä.

Katrin Sonnleitner keskittyy matoissaan hillitympiin väreihin, mutta yhtäläiseen kurinalaisuuteen. Värit ovat kuin Suomen syksy. Yksivärisessä tai vaaleassa kodissa tämäkin värien ujous voi tuntua rohkealta valinnalta.

Ministi tekee mieli

15/04/2012 § 1 kommentti

Pakko saada pallotuoli. Ja Eamesin punainen kiikku.

(pash-living.co.uk)

Törmäätkö usein klassikkohuonekalujen kanssa tunteeseen, että haluaisit raahata niistä kerralla useammankin kotiisi? Miksi ihmeessä niitä pitää ostaa pitkän harkinnan ja säästämisen jälkeen yksittäin? Eikö kaikkiin riitä rahat, tila vai rohkeus?

Ihan sama mikä syy. Haluan ne kaikki, heti ja nyt.

(magazine.blogs.nytimes.com)

Kauneus ei  onneksi katso aina kokoa.

Voit saada klassikkojen pienoismalleja ja nukkekotiversioita muutamalla kympillä. Ja kodissasi mahtuu vielä liikkumaankin.

Esimerkiksi Toy Tokyo kauppaa designia alle kymmenen euron hintaan per tuoli. Samoin Poketo. Näillä hinnoillahan voi hankkia vaikka suuremmankin setin. Nettihuutokaupoissa keräilijät myyvät harvinaisempia malleja 10-15-kertaiseen hintaan.

(poketo.tumblr.com)

Valikoima on laaja, joten oman maun mukaisen klassikkorivin saa kerättyä helposti olohuoneen hyllylle tai ikkunalaudalle. Huoneen paraatipaikalle sijoitettavan tuolikollaasin voi koota aikakauden tai vaikka värin mukaan.

Uskoisinpa, että muutama on täyttänyt näillä nukkekotejakin.

(poketo.com)

LIIKKEELLÄ Terveisiä Reykjavikistä

12/04/2012 § Jätä kommentti

Pääsiäislomalla kävimme Islannissa – ja samalla katsastin, miten perillä pohjoinen saarivaltio on sisustusmuotoilun viimeisistä trendeistä. Pikkukaupungista löytyi nätti rivi designliikkeitä ja kylän kokoon nähden kiitettävä valikoima designia.

Kiva avaus maalta, jolta ei vielä Alvar Aallon aikoihin löytynyt edes omaa sanaa muotoilulle.

20120412-113237.jpg

20120412-113247.jpg

20120412-113254.jpg

20120412-113305.jpg

20120412-113313.jpg

20120412-113320.jpg

20120412-115516.jpg

20120412-115527.jpg

20120412-115534.jpg

20120412-115540.jpg

20120412-115548.jpg

20120412-115600.jpg

20120412-115608.jpg

20120412-115615.jpg

LIIKKEELLÄ -palsta esittelee tuokiokuvia tien päältä niin ulkomailta kuin kotimaastakin.