Keltavihreä kevät

18/03/2013 § 1 kommentti

Vaikka luonto pinnistelee yhä valkeanharmaan peitteen alla, niin koti on jo heräämässä eloon. Ja tänä vuonna koti on vihreä, keltainen ja ruskea, jos on Ikeaan uskominen.

Huone2

Ja kannattaa uskoa, kummallinen kirkkaiden kuosien yhdistelmä tuo takaisin 70-luvun hillittömät värikylvyt ja iloisen loisteen. On helppo lanseerata uusi jännä mallisto, kun on maailman suurin huonekaluyritys. Vaikka värit kipristelisivät vielä tässä vaiheessa suomalaisen arkaa silmää tai kirkkaus ottaisi hengestä, voin vannoa, että vuoden päästä olemme jo tottuneet samaan kirjoon.

Keltainen pöytä1

Meillä oli 70-luvulta lähtien kirkkaankeltainen keittiö. Jostain syystä vähän häpesin sitä, vaikka naapurissakin oli samanlainen. Se oli liian värikäs ja vanheni nopeasti. Teini-iässä yritin välttää kavereiden tuomista keittiöön. Yhä useammalla oli valkoinen keittiö. Meillä oli keltainen 90-luvun lopulle asti. Nykyään olen pohtinut, jospa maalaisin yhden vanhan oven kokonaan räikeänkeltaiseksi. Niin se mieli muuttuu.


Huone3 Huone4

Tässä vähän maistelupaloja Ikean tulevaan kevät mallistoon 2013. Jos pistäydytte Helsingin keskustassa, käykää koeistumassa ja tunnustelemassa näitä Stockholm-sarjan uutuuksia livenä. Ikealla on Stockholm-sarjan showroom 23.3. asti Kämpin 2.kerroksessa. Istuimme eilen siellä ystävien kanssa toista tuntia kahvikupposen äärellä. (ps.Tarjolla oli muuten niitä ihania suklaakookospallojakin.) Ikea tuolit 2013

Huone1

ColourCheck: Proof<br /><br /><br />
Conny O

(Kuvat: Ikea)

Uusi mallisto tulee Ikean tavarataloihin huhtikuun alussa.

Suunnittele omat koristetyynysi

12/03/2013 § Jätä kommentti

Ärsyttääkö uusien koristetyynyjen metsästys ja kauppojen suppeat kuosivalikoimat?

Joskus tuntuu siltä, että haluamasi värit ja graafiset muodot ovat jo päässäsi, mutta kaupan hyllyille ei sama kuvioskaala ole yltänyt. Custom dropshipping-ohjelma tarjoaa tavan suunnitella mieleisesi tyynyt itse helposti ja nopeasti.

Screen Shot 2013-03-11 at 1.31.41 PM

Screen Shot 2013-03-12 at 8.44.35 AM

(customdropshipping.com)

Verkkopohjainen tee-se-itse -ohjelma sopii sekä mielikuvitusrikkaille että niille vähän vähemmänkin luoville sisustajille. Kaikki on valmiina: kuosit, kuviot ja värit. Sinä valitset kotisi ja makusi mukaan.

Hiutaleita, tähtiä palloja, kolmioita ja perinteisiä symboleita. Graafista ilakointia ja sohvalle sopivia tunnelmatekstejä – tai vaikka kodin asukkaiden omat nimet. Kuvioita ja tekstejä voi siirtää, skaalata ja maalata juuri siten, miten itse haluat. Helppoa ja hauskaa.

Meille tarvitaan taas pian uudet mustavalkoiset koristetyynyt sohvalle, joten testasin, minkälaisen muotokavalkaadin saisin kokoon alle puolen tunnin suunnittelulla. Tällaista sain aikaiseksi.


black custom 4

black custom 3 black custom 2

(customdropshipping.com)

Hullu! Se menee rikki!

11/03/2013 § Jätä kommentti

Tehdään mahdottomasta mahdollista, jopa tyylikästä. Hypätään sellaisen herran kelkkaan, joka haluaa rikkoa perinteisen sisutuselementtiajattelun. Naulalla.

hang-it-on-the-wall01

(via harrythaler.it)

Puusepän taidot ja innovatiivisen ajattelun Yhdistävä Harry Thaler osoittaa ennakkoluulot ja vankkumattomat ajatuksemme sisutuselementeistä naurettaviksi naulaamalla hehkulampun seinään. Kirjaimellisesti.


hang-it-on-the-wall02

(via harrythaler.it)

Hehkulamppuun on kajonnut koko liuta suunnittelijoita. Niitä on puolitettu ja muotoiltu timanteiksi, ripustettu värikkään yksinkertaisiin kangasjohtoihin ja piilotettu roikan alle. Edisonin keksinnöt on myös koottu kymmeniä hehkulamppuja sisältäviksi kattokruunuryppäiksi tai puettu väriskaaloihin. Harvalle on tullut mieleen rikkoa hehkulampun perinteinen rakenne naulalla.

Yksinkertainen toteutus tekee lampusta mielenkiintoisen. Tämä istuu ihan mahtavasti industrial-loftin olkkaritilaan tai pienen kaupunkiasunnon eteisen huomion herättäjäksi. Rujo muotokieli puhuttelee ainakin minua.
hang-it-on-the-wall03

(via harrythaler.it)

Kiitos ja kumarrus niille uraauurtaville designmaailman kokeilijoille, jotka uskaltavat rikkoa vanhat ajatustavat ja kokeilla uutta. Ilman heitä kopioisimme pelkästään vanhoja ideoita ja muotoilu vähitellen kaatuisi omaan suppeakatseisuuteensa.

Palkittu Thaler jaksaa innostaa designnälkäistä. Katso myös Thalerin projektissa syntyneet hauska kahvallinen Andy-lasi, tuubiovipaino, ateljeekämppä ja vanhoista ovista rakennetut kalusteinnovaatiot. Suunnittelun saralla kekseliäitä ja rohkeita mestareita ei ole koskaan liikaa.