Onko tyhjä naulakko naulakko ollenkaan?

04/07/2011 § 2 kommenttia

En kyllä haluaisi olla naulakkosuunnittelija.

Ja ainoastaan siksi, että kaikessa virtaviivaisessa kauneudessaan naulakot eivät tunnu koskaan toimivan, kun niistä roikkuu jotain. Idea vain yksinkertaisesti hukkuu käyttötarkoitukseensa.

dubuy.dk

Kaupunkiasunnon neliöissä näppärä naulakko voi kuitenkin olla pienen kodin eteisen pelastus. 1- tai 2-henkisessä perheessä se kun saattaa joskus olla hieman tyhjempikin – ainakin kesäaikaan. Tai ainakin sisustusunelmissa.

Kun siitä roikkuu koiranulkoilutustakki tai kauppakassi, saa sisustuskalu jo uuden ilmeen. Tämänhän jälkeen designaaja on jo osin takin tai kassin suunnittelija.

Pitäisikö naulakon sijoittelu ja käyttö nimenomaan sitten suunnitellakin siten, että aina osa siitä jää käyttämättä?

Näppärää, mutta ajattelu sopii lähinnä suurten neliömäärien taajamiin. Ei pieneen Punavuoreen. Jokainen naulakonripa saa aina vähitellen kantamuksensa. Jos ei ihan sisustushetkellä, niin kiireen tullen siivotessa viimeistään.

Mutta eikö esimerkiksi näitä Puhlmannin Zoo-sarjan naulakoita ja ovenripoja voisi käyttää ihan sellaisenaan sisutuksessa?


Puhlmannin Zoo-sarja Capventure.com

Toisaaalta tyhjänähän ne eivät ole enää naulakoita.  Vai ovatko?

Norjalainen moid.no-sivusto esittelee naulakoita – joista osa on jopa käytössäkin. Tässä ollaan jo aika lähellä naulakkosuunnittelun ideaalitilannetta. Ei ehkä säilytyspoliittisesti, mutta kauneuden ehdoilla.

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Home in HEL jää toviksi kesätauolle.

Hang in there – syksyllä jatketaan!

Advertisement

§ 2 Responses to Onko tyhjä naulakko naulakko ollenkaan?

Vastaa käyttäjälle Katoava kirjahylly « home in HEL Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mikä tämä on?

You are currently reading Onko tyhjä naulakko naulakko ollenkaan? at home in HEL.

Meta

%d bloggaajaa tykkää tästä: