Pensselisetien kuukausi

16/11/2012 § 2 kommenttia

Viikset ovat salakavalasti hiipineet sisustukseen ja muotiin. Marraskuiseen katukuvaan pensselisedät ovat tulleet varmaan jäädäkseen.

(welovemoustache.wordpress.com)

Vuodesta 2003 järjestetyn Movemberin taustalla on ajatus siitä, että miehet kasvattaisivat maailmanlaajuisesti viiksiä kuukauden ajan ja näin keräisivät varoja hyväntekeväisyyteen. Täysin kreisi ja samalla ihastuttava ajatus! Paljon julkisuutta sosiaalisessa mediassa saava teemakuukausi antaa myös mahdollisuuden nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista.

Jo viime vuonna Home in HEL esitteli viiksivalluja osana sisutusta (kts. Movemberia makkariin). Jos ei silloin kolahtanut, mitenpä olisi nyt?

Viiksityyny onnistuu itsepainettuna tai ostettuna. Tai jospa hankkisi Movemberin tervehtimään jo etuovelle?

(geekstore.fr)

(thabto.co.uk)

Kasvata viikset perhealbumiin tai jääkaapin oven kuviin. Näin lapsetkin voivat päästä osaksi isän hullua kuukausiprojektia.

(thabto.co.uk/index.htm)

(openforum.com)

Rohkeimmat pissivät kalapuikkojen edessä. Kirjaimellisesti.

(etsy.com)

Arkea ilahduttava Moveber-sisustus on myös edullista. Suurin osa tämän postauksen koristeista irtoaa muutamalla kympillä.

Perheen nuorimman voi kasvattaa taaperoikäisestä moveberistiksi kevyellä mobilella, jota saa mm. suomalaisesta Papershopista. Papershop tukee Movemberia ja lahjoittaa jokaisesta ostetusta Mr Moustache -mobiilista 5 € lyhentämättömänä syöpäsäätiölle. Hienoa!

(papershop-helsinki.blogspot.fi)

(stilsucht.de)

Poikamies voi tapetoida tavoitekuvillaan koko seinän.

(ilovewallpaper.co.uk)

Zorron ja muut viiksiherrat voit laittaa taustakuvaksi kompuutteriin.

(made-in-england.org)

Parhaiten juuri tällaiseen sesonkisisustukseen sopivat myös julisteet. Oddfix sanoo viestinsä suoraan ja tyylillä.

(redbubble.com)

Gerardo Obieta kasvatti pensselit mm. Tähtien sota -sankareille. Ehdoton suosikkini!

(anewhype.com via gobieta.com)

(gobieta.com)

Skottilaisespanjalainen Rona Marin Miller tyylitteli riviin vehkeet, joiden käyttö jää tässä kuussa vähälle.

(ronamarinmiller.com)

Movemberiä löytyy myös kirjaisimista. Olisiko sinun huulenlämmittäjillä typografinen muoto?

(rsvlts.com)

Oletko nähnyt muita makeita Movember-sisutustuotteita? Ehkä sellaisia, joiden tuotosta osa menee hyväntekeväisyyteen?

Ilmianna tempaus kommentteihin.

Advertisement

Avainsanat: , ,

§ 2 Responses to Pensselisetien kuukausi

  • E sanoo:

    Facebookista tuli yhdeltä lukijalta hieno vinkki viiksisuunnittelusta:

    ”Shanab-valaisin (eli viikset) löytyy nuoren libanonilaisen suunnittelijan sivuilta facesta, facebook.com/typicdesign. Se ei ole movember mutta suunnittelija on sanonut halunneensa muistuttaa viiksien perinteisestä symboliikasta näillä seuduin: viisaus, ylpeys, itsetunto, kunniakkuus, peräänantamattomuus – hyveitä, jotka nykyisiltä poliitikoilta puuttuvat.”

    Viiksissä näyttää piilevän hienoa symbolista voimaa:)

  • E sanoo:

    Hieman menee sisutusteemasta ohi, mutta laitetaan silti:)

    Nimittäin toinen lukija vinkkasi viiksiboksereista tokaisten: ”Viikset muniin!”

    http://fr.moskova.com/fr/Spring-Summer-2012/Produits/Homme/Sous-Vetements/produits/M6_MMMUW004MC0179845.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mikä tämä on?

You are currently reading Pensselisetien kuukausi at home in HEL.

Meta

%d bloggaajaa tykkää tästä: