Dixon, Dixon ja vielä kerran Dixon
19/03/2012 § Jätä kommentti
Tom Dixon on nero!

Näin ajattelin googlatessani ensimmäistä kertaa hänen tuotteitaan. Googlen armoille lähdin näistä kattiloista ja perinteisistä vesiruukuista inspiraationsa saaneista upeista lampuista.
Must have, jos olisi ylimääräistä täpäkkää kukkarossa!
Sitten huomasin, että Dixonilla on runsain mitoin upeaa tavaraa, etenkin lamppuja, mutta paljon muutakin. Hänen mallistonsa on visuaalinen elämys!

Dixon on sisustusälykkö kera tarkan silmän. Tuottelias kaveri. Huikea modernin tilan elementtien suunnittelija. Virtaviivaisten muotojen tulkki vintagemaisella säätövaralla.

Miten brittiläismies on voinut tehdä näin laadukasta ja linjakasta designia ja kukaan ei tunne häntä?
Tai hrmpf, siis MINÄ en tuntenut häntä! (Toisin kuin ehkä kaikki muut sisustamisesta ja kauniista huonekaluista kiinnostuneet.) Miten tämä on voinut mennä ohi, vaikka olen seurannut alaa jo vuosia? Nimet eivät tosiaan ole parasta alaani.






Sitten vierailin Tom Dixonin sivuilla. Ja huomasin, että hän oli vuonna 2002 perustettu brittiläinen designkauppa ja huonekalujen valmistaja, jonka vuosittain uusiutuva mallisto on tarjolla 60 maassa ympäri tellusta.




Huonekalukauppa? Siis tuo ihailemani Tom Dixon?!
Olen j – ä – r – k – y – t – t – y – n – y – t! Kuoliko juuri keksimäni uusi muodon ikoni ennen kuin syntyikään?!



Näitä voisi ihailla tunteja. Mallisto on monipuolinen ja designsurffailija törmää siihen satunnaisen säännöllisesti.
Jos en olisi jäänyt ihailemaan muotoja ja tutkinut Dixonin taustat tarkemmin heti alkuun, olisin voinut estää syvän järkytystilani. Olisin voinut estää myös nöyryyttävän tietämysmokan. Tom Dixon on nero, hän on kuin onkin huonekaluliike, MUTTA myös ihka oikea ihminen! Jee. Ja hänestä pitäisi suomalaisena tietää. Auts.
60-luvun taitteessa Tunisiassa syntynyt, lapsena Brittilään muuttanut Dixon on itseoppinut suunnittelija ja näyttää taitavan designbisneksenkin hienosti, mitä tulee hänen uraansa ja maailmanmainetta niittäneeseen, nimeään kantavaan Tom Dixon-yritykseen. Henkilönä Tom Dixon on palkittu suunnittelija, joka on toiminut sekä Habitat-ketjun että Artekin taiteellisena johtaja.
Oli kuka tahansa. Hän tuottaa ihastuttavia perusklassikkoja, joista löytyy vastaus kotiin kuin kotiin. Itse säväyttäisin olohuoneen nurkkaa mielelläni tällä Mirror Ball -jalkalampulla, jonka kuperilta peilipinnoilta heijastaa takaisin koko huone.


Ps. Lue lisää Tompasta mm. Taloussanomista (10/2008).
Roikkuva pallogrilli
21/02/2012 § Jätä kommentti
Kaikkea ne ruotsalaiset keksii. Tälläkään kertaa ei auta kuin nyökytellä ja tulla vikisten perässä. Me olemme tuijotelleet tätä arkista muotoa hookooblöö kädessä vuosikausia – ja sitten ne menee keksimään siitä jotain näinkin nerokasta.

Wästbergin W103 Inga Sempe -lamppu on kuin pallogrillin kansi. Muoto on selvä kopio grillaajan kesäisestä kumppanista. Jopa kahva puoltaa paikkaansa. Mutta hei, tämä toimii! Ylhäisessä yksinäisyydessään, rivissä, sovinnaisesti piirissä ja jopa eri väreissä.
Idean ei tarvitse olla monimutkainen. Designissa sen pitää toimia silmälle, sisustuselementtinä myös käytännössä.
Mikä parasta – tämän voi tehdä kotitekoisesti itsekin. Ei tarvitse kuin aikansa eläneen grillin, spray-purkin ja sähköistyksen.





Mustien lamppujen päivä
02/12/2011 § Jätä kommentti
Kun vihdoin kaikki suomalaisseinät on maalattu valkoisiksi 90-luvun beessistä, on viimeistään aika alkaa rakentaa kontrastia kotiin.

Tämä onnistuu helposti tummilla kalusteilla tai lampuilla. Valaisimet ovat siitä kiitollisia ratkaisuja, että kontrastin lisäksi ne tuovat valon, eivätkä tämän ominaisuutensa vuoksi koskaan unohdu hämärän rajamaille huoneen nurkkaan. Kattolampuista parhaimpia ovat monen valopisteet hienostuneet ratkaisut kuten yllä oleva Ronan & Erwan Bouroullecin hallittu roikkujohtolamppu.


Tanskalaisen Bald & Bangin yksinkertainen musta lamppu toimii yksin tai ryhmässä.
Patrick Townsendin moderni kruunu räjäyttää pieniä valopisteitä jokaiselle huoneen seinälle.


Hallitut kolmiot koettelevat symmetrisyyttään. Zero-lamppu raottaa valonsa myös sivulle. Kolmen koplassa valo jakautuu tasaisen tunnelmallisesti koko huoneeseen.
Pisteet myös Jasper Morrisonin suunnittelemalle Established & Sonsin Sons Torch-lampulle. Mitkä muodot!

Lisää mustia lamppuja myös Katon kruunut-postauksessa.
Siirtymään Home in HEL -etusivulle pääset klikkamalla blogin otsikkoa.
(