Movemberia makkariin
05/01/2012 § 6 kommenttia
Movember sen osoitti. Ainakin minulle. Viiksissä on tosiaan jotain karvoja suurempaa.
En ole juuri koskaan pitänyt viiksistä. Lieko syy lapsuuden ajan saksalaisdekkarien. Viikset näyttävät kiehtovan aikakaudesta toiseen ja tuottavan symbolista mielihyvää niille miehille tai miesporukoille, jotka moiset ovat päättäneet kasvattaa. Niistä naisista puhumattakaan, jotka viihtyvät viiksien vieressä.
Nuo pienet karvasudit sopivat monen mielestä kotiinkin. En tiedä, mikä on tähän innostanut, mutta kummallinen tuo mielleyhtymä on.
Viiksillä saa ainakin pienissä sisustuksen ja kodin elementeissä hauskuutta aikaiseksi, kuten laittamalla esimerkiksi Jonathan Adlerin Muse Salvador -vaasin kaapin päälle. Idea on siinä sekunnin sadasosassa, kun katsoja huomaa kauniiseen vaaleaan ruukkuun kätkeytyvän viiksivitsikkyyden.
Vastapäisen kaverin voi ilahduttaa liimaamalla viikset naaman sijaan läppäriinsä.
Tai Kikkerlandin kellolla.
Hei, Kikkerland (!?) ja viikset. Aika överiksi menee.
Ja kelpaavathan nuo ikoniviiksiin perustuvat julisteetkin vaikka makuuhuonetta tai työhuonetta piristämään. Atomike Studion Mariot.
Hienoin oivallus lienee tässä: Chaplin viiksillä. Pelkkä katulamppu ilman viiksiä.
T-paitadesignista pöllitty hieno idea ikoniviiksisitä miehistä sopii myös seinälle.
Joanna Górska ja Jerzy Skakunin suunnittelemat Chaplin-leffajulisteet ovat Hitelristä huolimatta hiukan sööttejä.
Miten olisi Lasse Örlingin värjätyt viikset chaplinimaisella hatulla?
Nyt aletaan palata lapsuuteni blondattuihin saksalaisiin kauhuviiksiin. Kuvasta ei puutu kuin karvoista, roikkuvat eiliset ruuanjämät.
Tämän ottaisin omaan kotiinikin värien ja muotojen ansiosta!
Siinäkö se onkin. Viiksien taika on niiden muodossa ja siksi sopivat kotiinkin. Symmetriaa ja harmoniaa. Aika korkealentoista logiikkaa, mutta toimii!
Lisää siistejä viiksipostereita Zazzle.comista.
heips!
löysin vasta sun blogin eilen ja jäin heti koukkuun! ihana ulkoasu ja kaikenlisäks meillä on samanlainen maku 😉
meni suosikkeihin!
Kiitti. Samoilla linjoilla mennään tosiaan monen asian suhteen, hauskaa:)
[…] Movemberia makkariin (viiksivalluja) SuositteleJaaFacebookTwitterSähköpostitseTulostaTykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä . […]
[…] movemberistisen viiksiniekan kotiseiniltä. SuositteleFacebookTwitterSähköpostitsePinterestStumbleUponLisääTulostaTykkää tästä:TykkääBe the first to like this. […]
[…] viime vuonna Home in HEL esitteli viiksivalluja osana sisutusta (kts. Movemberia makkariin). Jos ei silloin kolahtanut, mitenpä olisi […]
[…] 7. Movemberia makkariin […]