Kaiva kultasi kellarista
07/05/2014 § 1 kommentti
Rakastan kevättä ja valoa. Kuivaa maata, levänneen mullan tuoksua. Värjäävää, pehmeää ruohoa. Kurakosteikkoja ja pöllyäviä hiekkakiteitä. Pikkuviileydestä kipristeleviä sormia. Häikäiseviä säteitä ja kyynelehtiviä silmiä. Pajunkissoja. Pikkukivien välissä pujottelevaa sulaa vettä. Olen kaivannut viimevuotisia kenkiä, jotka ulottuvat polvien alle. Huokoisia pohjia, jotka kastelevat talven nuhjaamat nilkkasukat. Iltapäiväauringon imaisevia pölyisiä ikkunoita.
Rakastan sitä hetkeä vuodesta, kun löydän talven aikana unohtuneen kala-avaimenperän ja haen kellarista pinkin Kombini. Ensimmäistä sataa metriä tyhjentyneillä renkailla. Sentin vasemmalle vääntynyttä satulaa. Lätäköistä pärskyneitä kurahelmiä lahkeissa. Kangistuneiden ketjujen ensimmäistä vingahdusta. Kellon heleää kilahdusta. Varovaisia suuntamerkkejä. Lukkoketjun pujottamista vastustelevaan metallitelineeseen.
Malttamattomana odotan sitä aamua, jolloin sisäpihalla tuoksuu pakokaasu ja merituuli tuo muiston rannalle ajautuneista maatuvista kaisloista. Talonmies polttelee tupakkaa tai naapurin mummo tyhjentää lasipulloja keräyslaatikkoon. Avaan ikkunan. Haistelen, kuuntelen, muistelen. Se sama päivä, jolloin likaisen pengermän laitamilla ponkaisee ensimmäinen leskenlehti. Kun poppeli päättää, antaako haavoittuneen oksan päihin lehtivihreää.
Kaipaan jo sitä iltapäivää, kun on taas kevyt haravoida ja kaivaa uusi vako levänneeseen maahan. Ripustaa pyykit ulkosalle. Juoda kupposet nihkeässä puutarhakeinussa. Tuunata Kombille teipistä vauhtiraidat. Koristella kaunokainen värikkäillä mustekaloilla ja antaa hevoselleni uusi nätti kori tulevia piknikretkiä ajatellen. Ihan pian saan kuljettaa siinä termarin ja evässämpylöitä. Ja ihan vaan ajella. Matkalla ei minnekään.
Jos haluat pelastaa maailmaa, pyöräile.
Jos haluat olla kunnossa, pyöräile.
Jos haluat liikkua tyylikkäästi, pyöräile.
Jos haluat olla tänä kesänä tosi chic, pyöräile.
Jos haluat olla oman elämäsi sankari, nauttia liikkumisesta, kantaa hevosesi ylpeänä, urbaanihengailla pitkin kaupunkia, puistoja ja rantoja. Kaiva talven levännyt kultasi kellarista, tuunaa tarvittaessa ja polje.
***
Eipä mulla muuta.
Ponikombijopocruiserijee ja moi!
Republicissa voit tuunata myös blogillesi tai yrityksellesi oman designpyörän. Kas näin.
Lisää inspistä urbaaniin pyöräilyyn ja oman pyöräsi tuunaamiseen TÄÄLTÄ!
P.S. Koska pyöräily on vihdoin palannut ansaitsemaansa arvoonsa tavalliseksiliikkuma- ja käyttöesineeksi myös vähän suurempien kaupunkien keskustoissa (Ilman, että uhmaa henkeään siis.), Home in HEL kokosi inspiraatioksi sivullisen pyöräilylifestyleä Pinterestiin.
Oma pyöräilykauteni alkoi jo yli kuukausi sitten, jolloin tuntoni kirjasin ylös kultani kellarikaivuusta. Tavoitteena oli inspiroitua ihanasta pinkistä Kombistani ja etsiä sen sarviin roikkumaan upea säilytyskori. Ihan sellainen hauska, kirkas ja yksinkertainen kävisi. Paras Suomen valikoima koreista löytynee esim bikester.fi-sivustolta, mutta uskollisena punavuorelaispyöräilijänä vaan kysyn, missä ovat värikkäät korit kombeihimme, poneihimme, jopoihimme tai neonspreiattuun mummopyöräämme?! Suomessa löytyvät kohtuuhintaiset mallit voi laskea yhden käden sormin. Lisää värikkäitä ja hauskoja pyöräyksityiskohtia myös Suomen kauppoihin, kiitos.