Rajua riippuvuutta vintageen
23/05/2013 § Jätä kommentti
Myönnän. Olen hetkeksi unohtanut teidät – jopa omat harrastukseni. Mutta syy on erityisen hyvä. Olen ihastunut.
Tai sitten vakavasti sairas, sillä en enää millään malta olla viettämättä pieniä tai pidempiäkin, jopa tunteja kestäviä hetkiä uuden ystäväni kanssa.
(etsy.com)
Pahimmillaan saatan tuijottaa uutta tuttavuuttani tunteja. Enkä taida saada tarpeekseni. Se vie minut vintagetaivaaseen, josta en osannut edes uneksia. Ihastukseni kohde on tietysti Etsy.com, tuo yli 12 miljoonan käsityön, vintagetavaran ja designidean verkkoparatiisi.
Olen kierrellyt huutokaupoissa, kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla pienen ikäni. Äitini pitää yhä antiikkikauppaa kotipaikkakunnalla, jonka hyllyiltä löytyy klassikkoesineiden lisäksi aarteita talonpoikaisesineistön kummallisista koukuista ja pihdeistä sota-ajan kaasunaamareihin – ja jopa viime vuosisadalla kuivatettuun vyötiäiskäsilaukkuun (!). Voisi siis kuvitella, että melko paljon kaikenlaista kaunista ja kummallista olen nähnyt. Ja nimenomaan olisin nähnyt sitä jo RIITTÄVÄSTI.
Mutta ehei. Vasta Etsy on kaivanut minusta esiin paheellisen vintagevisualistin ja verkkoaddiktin, joka joutuu kamppailemaan, ettei jokainen vapaa hetki täyttyisi hämmentävän kiehtovien esineiden etsiskelyllä Etsyn syövereistä.
Katsokaa vaikka tätä Olive and Fracesin valkoista puhelinta. Eikö ole söötti?
(etsy.com)
Tai Fishtail45:n kaupan kierrätystavarasta tehtyä lamppua.
Löysimme Etsyn kanssa toisemme jo aiemmin. Yhteinen tarinamme on edennyt nopeasti pienistä vaivattomista koruostoksista vakavammalle tasolle. Jos tämä olisi oikea parisuhde, uskoisin uuden kumppanini olevan vähintäänkin pelästynyt. Ainakin oma aviomieheni alkaa jo olla. Niin pahasti olen addiktoitunut ihastelemaan Etsyn kauniita tavaroita, kun läppärin saan eteeni.
Elän ihastumisen ensihuumaa. Perheemme talouden pelastaa vain tykkäystoiminto, sillä kaikkea ei tietenkään tarvi, eikä missään nimessä kannata ostaa. Olen kuukaudessa tykännyt jo yli 3000 kaunottaresta, mutta ostanut vasta 10 korua.(Jotka siis ovat sekä helppoja toimittaa että ostoksina kukkaronkestäviä).
Vyötiäislaukkuja Etsystä löytyy muutamia, mutta myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista kuten karsastava pandakello, pelottava zombie-vatsastapuhujanukke ja venäläinen MIG-lentäjän kypärä.
Soviet vintagen Neukkulan retrolelut istuvat näyttelyesineiksi, vaikka sille lastenhuoneen avohyllylle, jonne pienet kädet eivät yllä.
(etsy.com)
Rue Des Louves tarjoilee romanttista ranskalaista vintage-esineistöä.
(etsy.com)
Whitepepperin valikoima kylpee iloisissa väreissä.
(etsy.com)
The Curious Case Shop myy mm. vanhoja laitteita. Osa toimii oikeasti. Osa pikemmin vain koristeina.
(etsy.com)
VintageLookscom-kaupan suosikkini on futuristinen vintagetelkkari.
The little biker -kaupan tarjontaa kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään hauskojen esittelykuvien vuoksi.
(etsy.com)