Kiipeä vuorelle. Joka päivä.

04/03/2014 § 2 kommenttia

Tuttavani kertoi talvilomareissustaan ja tokaisi rantakohteeseen jokaisen haluavan.

Todellako? Itse en suhteellisen aktiivisena reissajana usko näin yksioikoiseen vastaukseen ollenkaan.

Screen Shot 2014-02-28 at 3.36.41 PM

(littleredstuga.se)

Minulle piisaa lomalla, jos näen valoa, usvaa ja aamukasteen. Näiden ilmiöiden saavuttamiseksi korkeuserot ovat plussaa ja kuvauksellinen, monipuolinen luonto aito maukas kirsikka kakun päällä. En toki sylkäise auringon paahtamille paratiisirannoillekaan, mutta jostain syystä suurempaa kutsumusta, tuntuvampaa sydämen pamppailua ja kokonaisvaltaisemman elämyksen herättävät jyhkeät vuoret ja polveilevat laaksot.

Muistan kuikuilleeni Japanissa pikajunan sivuikkunasta pilvien lomassa lepäävää Fujia. Vaikka ehdin nähdä kivijättiläistä vain hetken, se sai sieluni rauhoittumaan. Balissa tulivuorelle aamuhämärässä kipuaminen ja Sri Lankassa vuoristojunan avoimessa oviaukossa riippuminen kuuluvat yhtä lailla kultaisiin lomakokemuksiin. Chilestä muistan parhaiten vuoristomajatalon herkullisen juustovoileivän ja kiireaikataululla tuulenpuuskissa tavoitellun Torres del Painen kolmihuipun, Andorrasta havuneulaiset polut ja viherkeltaisen tilkkutäkkilaakson, Kolumbiassa Bogotan yläpuolelle kohoavan MonserratenIslannista vuoren pintaa nuolevan savun. (Linkeistä pääsee Sinnetänne -matkablogimme kuviin ja teksteihin kyseisitä paikoista.)

Korkeuksiin nouseminen on aina uniikki koettelemus, eikä suurta kivijättiä käy uhmaaminen. Juurella voi olla läkähdyttävän kuumaa ja jyrkkää, laella viileää ja laakeaa. Vuoret kasvavat kohti aurinkoa, antavat kontrastin taivaanrannalle ja huipulta sulavalle lumelle vettä soljuvat uomat. Tuulensuojaiset taskut ja karusti myrskyjen riepoteltaviksi jätetyt kitukasvuiset väkkäräpuut. Ihminen pienenee luonon vierellä, mitä korkeammalle käy tie. Matkalla huipulle polku muuttaa muotoa kuivasta irtosoraisesta mutaiseen juuriston haastamaan mäkeen. Vuorta harva voittaa, mutta valloitukseen kykenee usein ihan tavallinen peruskuntoinen seikkailija. Palkkiona saa palan taivasta.

Huonekaluissa yksi kamalin lapsuuden kokemukseni on pieniä muovikuulia vuotavat, keinonahkaiset säkkituolit. Fat Boyt ovat pelastaneet hikisen säkkiksen häpeältä, mutta ruotsalaisen Little Red Stugan vuorijono ottaa vielä yhden askeleen kohti merkityksellistä huonekalua.  Oma vuori kotona – vaikka lastenhuoneessa.

Ihanaa. Voit saavuttaa näin palan taivasta joka päivä!

Screen Shot 2014-02-28 at 3.36.36 PM Screen Shot 2014-02-28 at 3.36.26 PM Screen Shot 2014-02-28 at 3.36.15 PM

Screen Shot 2014-03-04 at 11.31.00 AM

(littleredstuga.se)

ps. Jäitköunelmoimaan uusista matkakohteista? Reissukertomuksia ja -kuvia voit käydä lukemassa mm. mieheni ja minun SinneTänne -blogista.

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with Mount Everest at home in HEL.

%d bloggaajaa tykkää tästä: