Kiipeä vuorelle. Joka päivä.
04/03/2014 § 2 kommenttia
Tuttavani kertoi talvilomareissustaan ja tokaisi rantakohteeseen jokaisen haluavan.
Todellako? Itse en suhteellisen aktiivisena reissajana usko näin yksioikoiseen vastaukseen ollenkaan.
Minulle piisaa lomalla, jos näen valoa, usvaa ja aamukasteen. Näiden ilmiöiden saavuttamiseksi korkeuserot ovat plussaa ja kuvauksellinen, monipuolinen luonto aito maukas kirsikka kakun päällä. En toki sylkäise auringon paahtamille paratiisirannoillekaan, mutta jostain syystä suurempaa kutsumusta, tuntuvampaa sydämen pamppailua ja kokonaisvaltaisemman elämyksen herättävät jyhkeät vuoret ja polveilevat laaksot.
Muistan kuikuilleeni Japanissa pikajunan sivuikkunasta pilvien lomassa lepäävää Fujia. Vaikka ehdin nähdä kivijättiläistä vain hetken, se sai sieluni rauhoittumaan. Balissa tulivuorelle aamuhämärässä kipuaminen ja Sri Lankassa vuoristojunan avoimessa oviaukossa riippuminen kuuluvat yhtä lailla kultaisiin lomakokemuksiin. Chilestä muistan parhaiten vuoristomajatalon herkullisen juustovoileivän ja kiireaikataululla tuulenpuuskissa tavoitellun Torres del Painen kolmihuipun, Andorrasta havuneulaiset polut ja viherkeltaisen tilkkutäkkilaakson, Kolumbiassa Bogotan yläpuolelle kohoavan Monserraten, Islannista vuoren pintaa nuolevan savun. (Linkeistä pääsee Sinnetänne -matkablogimme kuviin ja teksteihin kyseisitä paikoista.)
Korkeuksiin nouseminen on aina uniikki koettelemus, eikä suurta kivijättiä käy uhmaaminen. Juurella voi olla läkähdyttävän kuumaa ja jyrkkää, laella viileää ja laakeaa. Vuoret kasvavat kohti aurinkoa, antavat kontrastin taivaanrannalle ja huipulta sulavalle lumelle vettä soljuvat uomat. Tuulensuojaiset taskut ja karusti myrskyjen riepoteltaviksi jätetyt kitukasvuiset väkkäräpuut. Ihminen pienenee luonon vierellä, mitä korkeammalle käy tie. Matkalla huipulle polku muuttaa muotoa kuivasta irtosoraisesta mutaiseen juuriston haastamaan mäkeen. Vuorta harva voittaa, mutta valloitukseen kykenee usein ihan tavallinen peruskuntoinen seikkailija. Palkkiona saa palan taivasta.
Huonekaluissa yksi kamalin lapsuuden kokemukseni on pieniä muovikuulia vuotavat, keinonahkaiset säkkituolit. Fat Boyt ovat pelastaneet hikisen säkkiksen häpeältä, mutta ruotsalaisen Little Red Stugan vuorijono ottaa vielä yhden askeleen kohti merkityksellistä huonekalua. Oma vuori kotona – vaikka lastenhuoneessa.
Ihanaa. Voit saavuttaa näin palan taivasta joka päivä!
ps. Jäitköunelmoimaan uusista matkakohteista? Reissukertomuksia ja -kuvia voit käydä lukemassa mm. mieheni ja minun SinneTänne -blogista.
Suosittele
Keltavihreä kevät
18/03/2013 § 1 kommentti
Vaikka luonto pinnistelee yhä valkeanharmaan peitteen alla, niin koti on jo heräämässä eloon. Ja tänä vuonna koti on vihreä, keltainen ja ruskea, jos on Ikeaan uskominen.
Ja kannattaa uskoa, kummallinen kirkkaiden kuosien yhdistelmä tuo takaisin 70-luvun hillittömät värikylvyt ja iloisen loisteen. On helppo lanseerata uusi jännä mallisto, kun on maailman suurin huonekaluyritys. Vaikka värit kipristelisivät vielä tässä vaiheessa suomalaisen arkaa silmää tai kirkkaus ottaisi hengestä, voin vannoa, että vuoden päästä olemme jo tottuneet samaan kirjoon.
Meillä oli 70-luvulta lähtien kirkkaankeltainen keittiö. Jostain syystä vähän häpesin sitä, vaikka naapurissakin oli samanlainen. Se oli liian värikäs ja vanheni nopeasti. Teini-iässä yritin välttää kavereiden tuomista keittiöön. Yhä useammalla oli valkoinen keittiö. Meillä oli keltainen 90-luvun lopulle asti. Nykyään olen pohtinut, jospa maalaisin yhden vanhan oven kokonaan räikeänkeltaiseksi. Niin se mieli muuttuu.
Tässä vähän maistelupaloja Ikean tulevaan kevät mallistoon 2013. Jos pistäydytte Helsingin keskustassa, käykää koeistumassa ja tunnustelemassa näitä Stockholm-sarjan uutuuksia livenä. Ikealla on Stockholm-sarjan showroom 23.3. asti Kämpin 2.kerroksessa. Istuimme eilen siellä ystävien kanssa toista tuntia kahvikupposen äärellä. (ps.Tarjolla oli muuten niitä ihania suklaakookospallojakin.) 
(Kuvat: Ikea)
Uusi mallisto tulee Ikean tavarataloihin huhtikuun alussa.
home in HEL 
