Maailma on kuva

04/04/2014 § Jätä kommentti

Saanko esitellä sinulle yhden haaveilupaikoistani? Ulottuvuuden, jossa kuva saa vallan ja eteeriset maailmat venyttävät visuaalisen mielihyvän sekunnit minuuteiksi. Joskus tunneiksi.

isox

Tämä nykyajan ihmeellinen interwebbi on kaikkivoipaisuudessaan muun muassa taidemaailman ehtymätön kultakaivos. Kiitos kuvan monimerkityksellisyyden maailmasta tulee myös päivä päivältä visuaalisempi.

Muutamat kuvataidepalvelut ovat toisia komeampia sekä omalta layoutilta ja käytettävyydeltään kuin valikoimaltaankin. Society6.com-sivusto on yksi parhaista paikoista etsiä seinilleen hienoja painokuvia aistikkaista teoksista. Loistavan haun ja korkean laatunsa vuoksi sivustolta löytää helposti juuri omaa silmää viehättävät siveltimen vedot.

Hakutoimintoa syytän siitä, että joskus jämähdän sivustolle ihan hävettävän pitkäksi aikaa. Ihailemaan.

458687_6026595_lz

Valaita, kettuja, jääkarhuja. Vuorenhuippuja ja surffiaaltoja. Hiuksista nousevia hirvensarvia, meleerattuja maahisia, kikkailevia keijukaisia, päiväperhosia. Vintage-kameroita, kuunsiltoja, jäätelökesää. Pilvillä hyppiviä delfiinejä, laivan ikkunasta avautuva kuohu ja neonvärejä hehkuvat vuorenhuiput. Kohtalokkaita kertomuksia, symmetrisiä suloja, onnellisia oivalluksia, hurttia huumoria ja sievää synkkyyttä. Ysäriä, kasaria ja ihan tätä päivää. Hienostuneen hipsteriä kuvamaailmaa aikuiseen kotiin.

302258_3506861_b

10245222_15542483_lz 4093991_15756102_lz

3203092_4357618_lz

5280491_2896770_lz

Olen päättänyt, että rempan alla viipyilevään eteiseemme tulee turkoosia. Kodin ensimmäiseksi ja viimeiseksi kohdattava huone vaatii voimaannuttavia ja sielukkaita kuvia. Ehkä ripauksen huumoria tai absurdiutta. Siispä huudan avuksi tutun sivuston.

Valitsen värin ja hakusanoiksi sellaisia asioita, joiden näkemisestä minulle tulee hyvä olo: valokuvaus, kamera, vuoret, matkustaminen, ketut, perhoset, valaat, intiaanit, pingviinit, jääkarhut, kolmiot, geometriset kuviot ja keväiset värit. Voilá!

Käyttökelpoisia kuvia tulvii näytölle. Sitten vaikein vaihe, eli valinta. Mitkä onnekkaat teokset pääsevät kaksiomme piskuiseen sisääntuloaulaan.

Eikä tässä vielä kaikki.

af5cad6e53187f7ff7628faa64ce73b9

483457_13496509_lz

1963829_7580551_lz

 

Vaikka sekoaisit kuvasivustosta yhtä paljon kuin minä ja pennosia löytyisi kukkaron pohjalta, kaikkia seiniä ei tauluilla tarvi tapetoida. Society6 nimittäin tarjoaa samoja kuvia muillekin pinnoille: tyynyjä, kännykän kuoria, suihkuverhoja ja mattoja, t-paitoja, potkuhousuja, laukkuja, kelloja, mukeja ja kortteja.

Itse hankin joululahjaksi miehelleni samaiselta sivustolta t-paidan. Laatu oli erinomaista.  Ja mikä parasta, eipä tule ihan jokaisella jannulla samaa kadulla vastaan.

7a8d7ec607daa592d1a5b096fd523bc7

tyynyt1society6

 

Kuvista saa sööttejä, persoonallisia kihlakutsuja, omaperäisiä ja oivaltavia varpajaislahjoja, kustomoidut kahvihetket ja elämyksellisen suihkusisustuksen. Valitset vain oman fiiliksen, harrastuksen, lempivärin ja alat surffata taiteilijan tai sivun alalaidassa löytyvien samankaltaisten aiheiden tai tyylien mukaan lajiteltua kuvakirjoa.

 

tyynyt3society6 laukut4societ6
79b13d0406d5358a6ee7daa0906ff6e7

 

8817760_12312727_b

(All pics via society6.com, detailed information and links here)

Jos tuntuu vaikealta aloittaa kuvasurffausta, Home in HEL keräsi aloittamisen avuksi omien lempikuviensa karnevaalin. Sen löydät täältä. Samaisesta paikasta löytyy alkulinkki myös kaikille tämän sivun kuville.

Joskus pärjää seuraamalla saman taiteilijan tuotoksia. Society6:sta löytyviä taiteilijalemppareitani ovat mm. Ruben IrelandThe White DeerAgnes-cecile ja ehdoton sisustuskuosisuosikkini Mareike Böhmer Graphics.

Sitten eiku kuvasurffaamaan!

Screen Shot 2014-04-04 at 1.04.43 PM

 

Sovinismin sielukas soitto

29/04/2013 § Jätä kommentti

Screen Shot 2013-04-28 at 10.08.07 AM

(lebeauleblog.com)

Missä on nyrkki? Missä on hella? Modernit sukupuoliroolit ja perhekulttuuri ovat ihanan monimuotoisia. Niin hedelmällisiä ja tasa-arvoisia, että vanhoista kontrasteista ja kaavoittuneen epäreilusta roolijaosta kehtaa muistuttaa. Mutta toivottavasti vain julistetaiteen muodossa.

Sterling & Cooper ja 1960-luvun Manhattan. Lukuisia salaisuuksia kätkevät yhteiskuntarakenteet ja business. Myyttinen amerikkalainen malliperhe ja sen suureelliset kulissit. Kennedy, Vietnam ja tupakkateollisuus. Kissalasit ja hillitty naisellisuus. Pukumiehet ja julkea röyhkeys.

Savunmakuisia sukupuolirooleja keuhkotautien esiasteisilta vuosikymmeniltä. Niiltä ajoilta, kun irvokkaat uraäijät tykittivät tupakkaa imuriteholla ja naiset olivat nättejä heiteltävissä olevia pintasievistelijöitä. Mikäpä sen inspiroivampaa julisteelle kuin kunnon stereotyyppiset roolit ja symboliset statukset.

Mad Men on villinnyt graafikot kuin Star Wars aikoinaan. Minimalistisen tyylikkäitä teoksia löytyy internetistä kuin suppilovahveroita lämpimän kostean syksyn jälkeen kuusimetsän mättäiltä.

Evan Walkerin näkemys  sodanjälkeisestä mainosalasta.

Screen Shot 2013-04-26 at 11.48.18 AM Screen Shot 2013-04-26 at 11.48.29 AM(cargocollective.com)

Fabio Castron printeistä tytöttelyn ja naisen alhaisen arvon voi melkein kuulla huutavan. Paniikissa.

Screen Shot 2013-04-26 at 11.50.11 AM Screen Shot 2013-04-26 at 11.50.28 AM(thelifeofsallydraper.tumblr.com)

Vincent Gabrielen irvokas pukumies.

Screen Shot 2013-04-26 at 11.53.14 AM(visualgraphc.com)

Lee Crutchley parodioi tuttua klassikkojulistetta.

Screen Shot 2013-04-26 at 11.56.21 AM

(svpply.com)

Olly Moss

Screen Shot 2013-04-26 at 12.00.02 PM

(coreysawesomeblog.wordpress.com)

LaRiviere Design

Screen Shot 2013-04-26 at 12.05.13 PM

(larivieredesign.net)

Eteläafrikkalainen designtoimisto Radio

Screen Shot 2013-04-26 at 12.02.16 PM Screen Shot 2013-04-26 at 12.02.28 PM Screen Shot 2013-04-26 at 12.02.36 PM

(sweet-escape-design.blogspot.ca)

Etsyn Caleb and Lynseyn tuhkanmakuinen aamiainen.

Screen Shot 2013-04-26 at 12.08.50 PM(etsy.com)

Christina Perry. (Perryn Etsy-kauppa)

Screen Shot 2013-04-28 at 10.30.02 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.30.23 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.30.39 AM

(hellochristina.com)

Screen Shot 2013-04-26 at 12.14.39 PM Screen Shot 2013-04-26 at 12.14.54 PM Screen Shot 2013-04-26 at 12.15.10 PM(buzzfeed.com)

Toimittaja Natasha Vargas-Cooperin Mad Menistä kertovan kirjan kuvitusta.

Screen Shot 2013-04-28 at 10.15.01 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.15.16 AM

(hellochristina.com)

Kennedyn kultakauden yksinkertaistusta n.b. -toimiston siveltimen vedoin.

Screen Shot 2013-04-28 at 10.20.59 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.21.12 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.21.41 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.21.56 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.22.12 AM Screen Shot 2013-04-28 at 10.22.39 AM

(behance.net)

Ps. Vieläkö jäi Mad Men -nälkä? Iso kasa hauskoja kuvituksia sarjasta löytyy täältä.

Esineen ylistys

29/01/2013 § Jätä kommentti

Maailma visualisoituu. Inspiraation lähteenä voivat olla muodot, symbolit ja värit. Tai vaikka esineet.

Kotiseinän taiteen ei tarvitse olla kansallisaarteita tai nimitaiteilijoiden abstrakteja kiemuroita. Yksinkertaiset graafiset printtitaulut vievät arkiset ajatukset merkityksellisemmälle tasolle. Vuosikymmenten takaiset esineet muotoiluineen ovat taas uusinta uutta. Tällä kertaa ne ripustetaan iloisissa väreissä seinälle. Lisäksi vintagemaisesti käsitellyt julisteet sopivat erinomaisesti skandinaaviseen hillittyyn sisustukseen ja ovat edullisia.

Etsyssä handz-retrojulisteiden kauppa tarjoaa mm. polkupyöriä, asuntovaunuja, polaroidkameroita ja c-kasetteja.

(etsy.com)

Suomalaiselta Polkka Jamilta saa seinälle näin mageita retroesineitä. Seuraa myös heidän blogiaan.

(shop.polkkajam.com)

Toinen Etsy-kauppa Nerdy Dirty Illusions For Nerds In Love tarjoaa tuttuihin muotoihin liitteenä ihastuttavan ytimekkäitä rakkausviestejä.

(etsy.com)

Hävittäjät kitaraan, hehkulamput kaupunkikuvaan ja savupiipun taivasskeneen yhdistää Tang Yau Hoong. Hänen julisteensa löydät täältä

.

(tangyauhoong.bigcartel.com)

Jason Munnin teokset yhdistävät kattavasti esineitä hillitympiin värimaailmoihin.

(jasonmunn.com)

Justin David Coxin julisteet yhdistävät toisiinsa kuulumattomia esineitä.

(justindavidcox.com)

Ja löytyypä jotain futisfaneillekin, Moxy Creativen jalkapallokisojen julisteet muutaman vuoden takaa kokoavat joukkueet olutpulloihin. Saman yhteisön käsialaa ovat mm. Gandhin lasit ja leffahenkinen drinkkikokoelma.

(moxycreative.com)

(moxycreative.com)

(moxycreative.com)

Jäätelöt ovat Zach Terrellilta.

(society6.com)

Kuvittaja Justin Mezzelin kamerat ja radiot sopivat vintagehifistelijän olohuoneeseen.

(justinmezzell.com)

Allan Peters jatkaa samalla idealla, omalla käsialalla.

(society6.com)

Alex Perezin työt ovat kuin tehtyjä minimalistisia muotoja rakastavalle muusikolle.

(allanpeters.com)

Designkalustejulisteet ymalumin etsy-kaupasta.

(etsy.com)

Peanut oak printin kaupassa

(etsy.com)

Kauniit värit ja taattu nostalgiareissu. Retroesineissä on vaan sitä jotain.

Lisää Etsyn retroja esinejulisteita mm. täältä!

Missä olen?

You are currently browsing entries tagged with julisteet at home in HEL.

%d bloggaajaa tykkää tästä: