Joanna Laajiston uusi Edit lamp on suomalaisen simppeli ja nykyaikaisen rento, mutta silti kurinalaisen linjakas kuin vanhat suutarinlamput. Se herättää  huomion, mutta samalla sulautuu vaaleaan skandinaaviseen niukkuuteen. Varjostimen kulma on jyrkkä, mutta lyhyt. Värimaailma on hillitty. Vaatimattoman varjostimen lippa sojottaa ylpeänä, vaikka itsessään valo ei koskaan yllä yhdenkään huoneen ykkösvalaisimeksi.

On se sitten ikä, omaperäisyys, käytännöllisyys, levinneisyys, hämmentävä taidokkuus tai jokin määrittelemättömissä oleva esteettinen voima – tuskin kukaan pystyy antamaan klassikko-termille kaikissa tilanteissa kattavaa selitystä.

Onko Edit lamp ihan oikea klassikko? Onko  sinun päässäsi asustavan klassikon oltava klassikko myös minun päässäni? Saako uutta tuttavaa ihan ensimmäisellä kerralla edes kutsua klassikoksi – vai loukkaatko kommentillasi kaikkia suuria suunnittelijoita, Finlandia-hymniä, Aalto-vaaseja ja tasaraitaa?

(joannalaajisto.com)

Minusta klassikko-sanaa saa käyttää yhtä rohkeasti kuin ystäväni uskalsi. Klassikko ei ole vain löyhäsävyinen substantiivi vaan peruskehua voimakkaampi adjektiivi. Sana, joka sitouttaa sanojansa määrittelemään myös tulevaisuuden tuntemuksensa asiasta tai esineestä, johon hän sanan kohdistaa.

Klassikko on suomalaisen superlatiivi jollekin ällistyttävän hienolle, jolle haluamme pidempiaikaista luottamusta ja kunnioitusta osoittaa. Klassikko-termi tekee myös esineen luojasta vähän tavistallaajaa suuremman ihmisen. Sellaisen, joka on saanut ahaa-elämyksensä ymmärrettävään tai vähintään hätkähdyttävään muotoon.

Wikipedian mukaan klassikko on arvostettu ja esimerkillinen teos miltä tahansa taiteen tai tieteen alueelta. Klassikko kantaa asenteita, arvostuksia ja maailmankatsomuksellisia periaatteita. Klassikoksi nouseminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi aina pitkän ajan kulumista, eikä sitä, että lamppu killuisi ennen korkeaa klassikko-titteliään kantavana patrioottisena statussymbolina jokaisessa suomalaiskodissa.

Lasipalloa minulla ei ole, enkä siis osaa ennustaa kasvaako Laajiston lampusta klassikko – tai onko se ihan oikeasti sellainen jo syntyessään. Jotain kivaa Edit lamppu saa kuitenkin minussa aikaan kaikessa yksinkertaisuudessaan ja skandinaavisessa kurinalaisuudessaan. Hieno ja niin sopiva vaatimattomalle, superlatiiveja pelkäävälle sisutuksellemme.

Vähemmän on enemmän.

(joannalaajisto.com)

Jos tuli, ilahduta itseäsi vierailemalla kooltaan pienessä, mutta tunnemaailmaltaan suuressa Colonel-liikkeessä, muutaman sadan metrin päässä Gare du Nordista (14 Avenue Richerand).

Liikkeestä löytyy mm. Hayn sekä Isabelle Gilles’n ja Yann Poncelet’n suunnittelemia ihastuttavan moderneja huonekaluja ja sisustustuotteita. Jännät väriyhdistelmät ja raikkaat liukuvärit ovat kesäisiä kuin koivujen välissä kiikkuva kirjava riippumatto tai liplattavilla laineilla nykivät ongen koho.

Oma suosikkini on ehdottomasti harmaa-pinkki viltti. Myös Gilles’n ja Poncelet’n  lamppusarjat ovat hauskoja –  ja tietenkin ylläolevan kuvan pöydällä kontrastina tervehtivä Hayn kulmikas Kaleido-vatikokoelma, jota olen himoinnut koko kevään. Pitäisiköhän se jo ostaa, kun aina osuu silmään.

Colonel on kuin herttainen pikkukeidas kesken suurkaupungin ostosreissun. Käy hengähtämässä, tai hengästymässä, jos käyt huudeilla!

(moncolonel.fr)

Kyuhyung Chon tuoli on yksistään jännä, palikkalelumainen ilmestys, mutta kuuden pinona kuin graafinen tilataideteos!

Tavallisesti ihan toisaalle muotoja suunnittelevan Chon tavoitteena oli kehittää aikuiseen makuun huonekalu, jonka muodossa ja toimivuudessa heijastuu lapsellinen leikkisyys. Ensimmäistä kertaa huonekalumuotoilua kokeilleelta ällistyttävän toimiva teos. Printtigraafikon taidot tuovat uutta näkökulmaa pinoamiseen, säilytykseen ja sisustuksen värikontrasteihin.

Tuolin juju on kahdeksassa reiässä ja niihin loistavasti mahtuvissa jaloissa sekä laadukkaassa materiaalissa. Tuolin materiaalina on käytetty suomalaista koivua ja tammea, pinta on käsitelty elämän kolhut kestävällä kovalla lakkakerroksella.

(kyuhyungcho.com)

(lebeauleblog.com)

Missä on nyrkki? Missä on hella? Modernit sukupuoliroolit ja perhekulttuuri ovat ihanan monimuotoisia. Niin hedelmällisiä ja tasa-arvoisia, että vanhoista kontrasteista ja kaavoittuneen epäreilusta roolijaosta kehtaa muistuttaa. Mutta toivottavasti vain julistetaiteen muodossa.

Sterling & Cooper ja 1960-luvun Manhattan. Lukuisia salaisuuksia kätkevät yhteiskuntarakenteet ja business. Myyttinen amerikkalainen malliperhe ja sen suureelliset kulissit. Kennedy, Vietnam ja tupakkateollisuus. Kissalasit ja hillitty naisellisuus. Pukumiehet ja julkea röyhkeys.

Savunmakuisia sukupuolirooleja keuhkotautien esiasteisilta vuosikymmeniltä. Niiltä ajoilta, kun irvokkaat uraäijät tykittivät tupakkaa imuriteholla ja naiset olivat nättejä heiteltävissä olevia pintasievistelijöitä. Mikäpä sen inspiroivampaa julisteelle kuin kunnon stereotyyppiset roolit ja symboliset statukset.

Mad Men on villinnyt graafikot kuin Star Wars aikoinaan. Minimalistisen tyylikkäitä teoksia löytyy internetistä kuin suppilovahveroita lämpimän kostean syksyn jälkeen kuusimetsän mättäiltä.

Evan Walkerin näkemys  sodanjälkeisestä mainosalasta.

(cargocollective.com)

Fabio Castron printeistä tytöttelyn ja naisen alhaisen arvon voi melkein kuulla huutavan. Paniikissa.

(thelifeofsallydraper.tumblr.com)

Vincent Gabrielen irvokas pukumies.

(visualgraphc.com)

Lee Crutchley parodioi tuttua klassikkojulistetta.

(svpply.com)

Olly Moss

(coreysawesomeblog.wordpress.com)

LaRiviere Design

(larivieredesign.net)

Eteläafrikkalainen designtoimisto Radio

(sweet-escape-design.blogspot.ca)

Etsyn Caleb and Lynseyn tuhkanmakuinen aamiainen.

(etsy.com)

Christina Perry. (Perryn Etsy-kauppa)

(hellochristina.com)

(buzzfeed.com)

Toimittaja Natasha Vargas-Cooperin Mad Menistä kertovan kirjan kuvitusta.

(hellochristina.com)

Kennedyn kultakauden yksinkertaistusta n.b. -toimiston siveltimen vedoin.

(behance.net)

Ps. Vieläkö jäi Mad Men -nälkä? Iso kasa hauskoja kuvituksia sarjasta löytyy täältä.

(sourcingelectricals.net)

Jokainen keskustassa asuva tietää talviöisin ikkunasta kajastavat kaupungin valot. Tuo hehku valaisee pimeän huoneen hienovaraisesti kuin kuunsilta aavan meren.

En tiedä, millaisista univaikeuksista kärsii David Graas, mutta joskus ehkä hänkin on yöllä avannut silmänsä ihastuakseen suurkaupungin kajoon. 3D-printtaustekniikalla toteutettu Huddle-lamppu antaa mahdollisuuden tarkkailla kaupungin hehkua toisesta kulmasta.

(inhabitat.com)

Huddle on yhtä helppo asentaa kuin valmistaakin. Pienessä muovinpalasessa kyse on ainoastaan nerokkaasta ja kustannustehokkaasta ideasta. Aseta hehkulampulle minityyrikaupunkisi ja leiki Jumalaa. Niin hullullta kuin tuntuukin, pienellä ihmisellä on avaimet tuon yhteiskunnan valojen sammuttamiseen.

Spooky tunne.

(3d-printing-experts.com)

(kenyonyeh.com)

Englannissa opiskelleen, nykyään Taiwanissa suunnittelutoimistoaan pitävän Kenyon Yehin pikkupöytä seisoo ihmisen tavoin kahdella jalalla. Kakin kolmannen  ja neljännen jalan korvaa seinä. Loistava idea pieniin tiloihin, kun sohvan vierelle tarvitaan pieni kaukosäätimet ja pikkuherkut kantava tv-pöytä, mutta tilaa on hintsusti. Tai eteiseen. Pieneksi postipöydäksi. Siellä on aina ahdasta. Tai lasten huoneeseen. Jos raskii.

Tätä tekee mieli koittaa. Jos reunalle laittaa täyden kahvimukin, pysyykö se noin ihan oikeasti horjahtamatta paikoillaan?

(kenyonyeh.com)

Ps. Katso koko Kenyon Yehin kokoelma.