Typograafikon jakkara
05/05/2013 § Jätä kommentti
Millaista jälkeä tulee, kun laittaa tavallisesti printtimaailmassa työskentelevän typograafikon suunnittelemaan yksinkertaisen huonekalun? No, tällaista!
Kyuhyung Chon tuoli on yksistään jännä, palikkalelumainen ilmestys, mutta kuuden pinona kuin graafinen tilataideteos!
Tavallisesti ihan toisaalle muotoja suunnittelevan Chon tavoitteena oli kehittää aikuiseen makuun huonekalu, jonka muodossa ja toimivuudessa heijastuu lapsellinen leikkisyys. Ensimmäistä kertaa huonekalumuotoilua kokeilleelta ällistyttävän toimiva teos. Printtigraafikon taidot tuovat uutta näkökulmaa pinoamiseen, säilytykseen ja sisustuksen värikontrasteihin.
Tuolin juju on kahdeksassa reiässä ja niihin loistavasti mahtuvissa jaloissa sekä laadukkaassa materiaalissa. Tuolin materiaalina on käytetty suomalaista koivua ja tammea, pinta on käsitelty elämän kolhut kestävällä kovalla lakkakerroksella.
Keltavihreä kevät
18/03/2013 § 1 kommentti
Vaikka luonto pinnistelee yhä valkeanharmaan peitteen alla, niin koti on jo heräämässä eloon. Ja tänä vuonna koti on vihreä, keltainen ja ruskea, jos on Ikeaan uskominen.
Ja kannattaa uskoa, kummallinen kirkkaiden kuosien yhdistelmä tuo takaisin 70-luvun hillittömät värikylvyt ja iloisen loisteen. On helppo lanseerata uusi jännä mallisto, kun on maailman suurin huonekaluyritys. Vaikka värit kipristelisivät vielä tässä vaiheessa suomalaisen arkaa silmää tai kirkkaus ottaisi hengestä, voin vannoa, että vuoden päästä olemme jo tottuneet samaan kirjoon.
Meillä oli 70-luvulta lähtien kirkkaankeltainen keittiö. Jostain syystä vähän häpesin sitä, vaikka naapurissakin oli samanlainen. Se oli liian värikäs ja vanheni nopeasti. Teini-iässä yritin välttää kavereiden tuomista keittiöön. Yhä useammalla oli valkoinen keittiö. Meillä oli keltainen 90-luvun lopulle asti. Nykyään olen pohtinut, jospa maalaisin yhden vanhan oven kokonaan räikeänkeltaiseksi. Niin se mieli muuttuu.
Tässä vähän maistelupaloja Ikean tulevaan kevät mallistoon 2013. Jos pistäydytte Helsingin keskustassa, käykää koeistumassa ja tunnustelemassa näitä Stockholm-sarjan uutuuksia livenä. Ikealla on Stockholm-sarjan showroom 23.3. asti Kämpin 2.kerroksessa. Istuimme eilen siellä ystävien kanssa toista tuntia kahvikupposen äärellä. (ps.Tarjolla oli muuten niitä ihania suklaakookospallojakin.) 
(Kuvat: Ikea) Uusi mallisto tulee Ikean tavarataloihin huhtikuun alussa.
Syötäviä huonekaluja
12/11/2012 § Jätä kommentti
Home in HEL tarjosi minityyriklassikoita design-nälkäisille huhtikuussa (kts. Ministi tekee mieli). Kalustetuotannon filosofiaa maisteleville sopivat nämäkin herkut.

Photo by Alfredo Dante Vallesi (saporedeimobili.com)
Ryosuke Fukusada ja Rui Pereira halusivat laajentaa sisutuksen aistillisia elämyksiä projektillaan Sapore Dei Mobili (=huonekalujen maku). Perinteiset huonekalumuodot on kopioitu leivosmuotiksi. Kolot täytetään japanilais-portugalilaisella leivostaikinayhdistelmällä. Rasvaan upottamalla viisi herkullista kalustetta ovat valmiita hetkessä.

Photo by Alfredo Dante Vallesi (ryosukefukusada.com)
Milanon designviikoilla tarjotuilla kalusteleivoksilla Fukusada ja Pereira haluavat muistuttaa huonekaludesignin tuotannon kovasta vauhdista. Uusia malleja tuodaan myyntiin jatkuvasti ja joskus sellaisella tahdilla, että alaan perehtyneenkin on vaikea pysyä kärryillä.
Eivätkä ihan mäntyä päin suunnittelijapari ideallaan ajakaan. Moni tuoli tai lamppu on melkein edellisessä tuotannossa olleen kaltaisia. Eroavaisuus tehdään pienin väri- ja muotomuutoksin ja koristeluin.
Nämä kalusteet voit koristella itse, eikä niiden hävittäminen ole kovinkaan haasteellista. Eikä tätäkään designia kannata vetää navan täydeltä.

Photo by Alfredo Dante Vallesi (saporedeimobili.com)










